Myönnetyt apurahat

Säätiö on myöntänyt apurahoja lahjakkaille teatterintekijöille, teatteri- ja tanssitaiteen opiskelijoille taide- ja kirjallisuusproduktioihin sekä ympäristönsuojelutieteiden opiskelijoille ja tutkijoille tutkimustyöhön sekä muihin hankkeisiin, joilla edistetään luonnon- ja ympäristönsuojelua.

Säätiö jakoi apurahoja yhteensä 15.000 euroa. Lisäksi säätiö myönsi 3.000 euron suuruisen avustuksen Hangö teaterträff rf:lle.

Kimmo Alakunnas (ja Janna Haavisto)
Klovneriaesitykseen Klovniduo Kukko ja Pelle taikoo ja toikkaroi, jossa kaksi hulvatonta klovnihahmoa kamppailevat vuoroin yleisön, vuoroin toistensa huomiosta. Teoksessa otetaan kantaa ympäristönsuojelukysymyksiin informoivalla ja opettavaisella otteella.

Andrea Brandt / Universum
Unga gäster -tapahtuman järjestämiseen Universum-teatterissa. Taiteiden yönä 2015 järjestettävässä tapahtumassa annetaan nuorille taiteilijoille mahdollisuus työskennellä ja rakentaa esityksiä ammattiteatterin kanssa.

Iira Halttunen / Koukkuniemen Kalevala 2015 -hanke
Koukkuniemen Kalevala 2015 – soveltavan teatterin yhteisöhankkeen toteuttamiseen. Hanke toteutetaan Koukkuniemen vanhainkodissa Tampereella, jonka asukkailta kerätään erilaisin työpajoin ja haastatteluin muistoja heidän lapsuudestaan ja nuoruudestaan 1900-luvun alusta. Muistoista dramatisoidaan esitysteksti.

Anna-Elisa Hannula / Työryhmä Hannula & Hautala
Kaksiosaiseen Naisen Kuvat -produktioon. Kuuden hengen työryhmällä toteutettu produktio koostuu videoblogista ja teatteriesityksestä. Produktion tarkoitus on tehdä näkyväksi yhteiskunnassamme, sosiaalisessa mediassa ja mediassa sekä omassa ajattelussamme vallitsevia naisen kuvia.

Mira Laine
On nälkä, on jano -näytelmän toteuttamiseen. Esitys perustuu nuoren helsinkiläiskirjailijan Maaria Päivisen samannimiseen romaaniin. Nykynukketeatterin keinoin toteutettavan esityksen aiheina ovat ihmiskauppa ja hyväksikäyttö.

Elina Lajunen
Taiteelliseen työskentelyyn Kaisa Korhosen ohjaamassa Elämänmeno-esityksessä Jyväskylässä. Esitys perustuu Pirkko Saision esikoisromaaniin Elämänmeno.

Aija Lehikoinen
Biologian alan pro gradu -tutkielman kirjoittamiseen. Työn aiheena on rantakurvin (Xenus cinereus) populaatioiden geneettinen rakenne luonnonsuojelullisesta näkökulmasta.

Anni Mikkelsson / Meriteatteri
Naantalin Rymättylän Röölän satamassa kesällä 2015 esitettävään Lähtö-trilogian päätösosan Eikä merta enää ole – kotimatkan laulu -esityksen valmistamiseen. Lähtö-trilogia on dokumenttiteatteria, jonka lähtökohtana ovat Röölän ja Rymättylän historia, paikallisten ihmisten ja Saukkolaivaston merimiesten elämäntarinat, paikalliset esineet ja miljöö.

Emilia Pöyhönen
Prinsessa Hamlet -näytelmän viimeistelytyöhön. Kyseessä on nelinäytöksinen kokoillan näytelmäteos perheestä ja hulluudesta. Prinsessa Hamlet on Shakespearen Hamletin inspiroima teos, mutta täysin itsenäinen teos, ei siis sovitus. Teoksen teemoina ovat mielenterveysongelmaiset sekä heidän läheisensä.

Fabian Silén och Martin Bahne / Teaterförening Mestola rf
Kokeelliseen teatteriprojektiin Inför Förbundna Ögon, jossa leikitellään katsojien aisteilla. Yleisö seuraa esitystä silmät sidottuina, ja ohjaus sekä näyttelijät stimuloivat kuulijoiden aisteja muun muassa valon, äänten ja tuoksujen avulla.

Esa-Matti Smolander / Suomen taiteellinen metsäteatteri
Karamazovin veljekset -esityksen tuotantokulujen kattamiseen. Suomen taiteellinen metsäteatteri esittää uustulkinnan Karamazovin veljeksistä kesällä 2015 Pohjois-Karjalan Outokummun Vanhalla Kaivoksella, Teatteri Kiisussa. Esitys on estetiikaltaan ruumiillista nykyteatteria, jossa yhdistyvät vahva fyysinen näyttelijäntyö, tanssi, tarinankerronta, musiikki, laulu, rituaalit ja voimakkaat kuvat.

Sara Soulié
Näyttelijänä työskentelemiseen Chekhov Machine -esityksessä (pohjautuu Tšehovin teokseen Kolme sisarta), joka nähdään Hangon Teatteritreffit -festivaalilla. Esitys yhdistää kokeellista teatteria, nykytanssia, performanssitaidetta sekä kuva- ja mediataidetta.

sekä

Hangö teaterträff r.f.
Välkommen glada släkting -esityksen toteuttamiseen yhdessä DUV-teatterin kanssa. Esitys nähdään Hangon Teatteritreffit -festivaalilla 4.–7.6.2015.

 Vuosi Hakemusten lukumäärä Myönnetyt apurahat Erityisiä painotuksia
2023 97 kpl 15 kpl,
28 500 €
-
2021 101 kpl 20 kpl,
30 000 €
-
2020 40 kpl 14 kpl,
19 900 €
-
2019 63 kpl 17 kpl,
19 000 €
Kiinnitettiin huomiota ympäristönsuojelullisiin näkökulmiin.
2018 76 kpl 16 kpl,
19 500 €
Kiinnitettiin huomiota ekologisiin ja kestävän kehityksen näkökulmiin.
2017 - - -
2016 105 kpl 14 kpl,
18 000 €
Kiinnitettiin huomiota siihen, miten hanke luovasti seuraa Vivica Bandlerin esimerkkiä ja soveltaa monipuolista kulttuuriperintöä nykypäivään.
2015 35 kpl 12 kpl,
15 000 €
Kiinnitettiin huomiota taiteellisesti uutta luoviin hankkeisiin sekä ympäristönsuojelua tukeviin näkökohtiin erityisesti Tammelan / Lounais-Hämeen alueella toteutettavissa hankkeissa.
2014 35 kpl 13 kpl,
15 200 €
Kiinnitettiin huomiota taiteellisesti uutta luoviin hankkeisiin sekä ympäristönsuojelua tukeviin näkökohtiin erityisesti Tammelan / Lounais-Hämeen alueella toteutettavissa hankkeissa.